maanantai 6. toukokuuta 2013

Minähän opettelen virkkaamaan!

Aloitin "käsityöläisen" urani neulomalla. Pitkään tein vain erilaisia pieniä töitä, sukkia, pipoja ja muuta pientä helppoa. Aloitin muutamia neuleita, mutta ne tuntuivat aina vähän tylsiltä. Olin pitkään haaveillut, että voisin tehdä itse kotiimme koreja, mutta ne eivät neulomalla olleet mieleisiäni. Niinpä totesin, että haluan opetella virkkaamaan. Itseopiskelusta ei tullut mitään, sillä en ollut koskaan juurikaan virkannut.

Kunnes, sain mahdollisuuden osallistua ilmaiselle virkkauskurssille. Kurssilla käytiin kaksi kertaa, ensin virkattiin afrikkalainen kukka ja toisella se himoitsemani kori.

Ensimmäiselle kurssille menin intoa täynnä, odotin että saan ammattilaiselta opit perusvirkkaukseen. Kurssilla kävikin ilmi, että meitä puhtaita aloittelijoita oli vain pari. Loput kurssilaisista olivat virkanneet jo vuosia.

Ensimmäinen kurssikerta olikin täynnä suurta häpeää ja ahdistusta, en osannut oikein mitään. Mietin jo tuskissani, että luuleekohan nämä muut, että minulla on ensi kertaa elämässäni lankaa käsissäni! Onneksi pikkuhiljaa pääsin kärryille ja sain ensimmäisen kukan aloitettua. Seuraava haaste olikin ymmärtää ohjetta! Ohjeena oli Käspaikan Afrikkalainen kukka.Kukkaa voi jatkaa patalapuksi tai kukkia voi yhdistellä esimerkiksi sängyn peitteeksi.

Ensimmäinen tekeleeni(joka jäi kesken):


Kun tajusin vaihtaa langan vähän paksumpaan, oli harjoittelu hieman helpompaa. Teinkin heti kurssin jälkeen Novitan Huopasesta  kaksi patalappua, ensimmäiset virkkaustyöni ikinä!

 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti