perjantai 18. lokakuuta 2013

Haaste 16-30 - Kerralla loppuun saakka!

Oho, pari päivää jäi välistä. Kiritään kiinni!

16. Oletko ikinä saanut neulomiseen liittyvää vammaa?

Ranteissa on jo valmiiksi vammoja, joten ne kipeytyvät joskus. Suoraan käsitöistä on selkeästi tullut

17.  Onko rakastamasi projekti mennyt ikinä pilalle? Mikä on sen tarina?

Aikoinaan tein Rose Mohairista baskerimaista pipoa, joka epäonnistui. Vieläkään en ole yrittänyt uudestaan, silkan harmituksen vuoksi.

18. Neulotko englantilaisittain vai mannermaisittain?

Jouduin googlettamaan, että mitä ihmettä tämä tarkoittaa. Nyt tiedän, että neulon mannermaisittain.

19. Katsotko elokuvia tai kuunteletko radiota neuloessasi? Minkä "tahtiin" neulot mieluiten?

Neulon lähes aina siten, että katson televisiota. Yleensä sarjat ovat parhaita :)

20. Neulotko julkisilla paikoilla? Onko kukaan ikinä katsonut pahasti/ilahtunut/ollut utelias tekemisistäsi?

Joskus, yleensä jos odotan jotain. Sairaalan odotushuoneessa keräsin hieman katseita :)

21. Neulotko joulu- ja/tai syntymäpäivälahjoja sukulaisillesi ja ystävillesi?

Vaihtelevasti kyllä, yleensä jouluksi, ei niinkään syntymäpäiviksi.

22. Oletko ikinä poistanut ketään "heille neulon" listaltasi, kosha hän ei arvostanut ta pitänyt huolta antamastasi neuleesta?

En varsinaisesti, mutta kyllä se on joskus kirpaissut, kun käsin tehtyä lahjaa ei edes noteerata.

23. Jos sinulla olisi tarvikkeet (ja kärsivällisyyttä) mihin tahansa projektiin, minkä projektin aloittaisit tänään?

Itselleni neulemekon :)

24. Oletko ikinä tehnyt omaa mallia tai värjännyt itse lankoja? Mikä oli lopputulos?

En ole, ehkä vielä joskus!

25. Onko sinulla neulekirjaa tai paikkaa, jossa säilytät malleja, ideoita, mittauksia yms?

Tällä hetkellä kerään vain inspiskuvia Pinterestiin, muunlaiseen suunnitteluun en ole vielä innostunut.

26. Oletko ikinnä osallistunut/halunnut osallistua neuletapaamiseen? Millaista se oli?

En ole, olen miettinyt, että voisi olla kivaa :)

27. Kuinka hankit suurimman osan langoistasi? Verkkokaupoista, paikallisesta lankakaupasta, vaihdossa vai marketeista?

Oulunkylän lankamaailmasta on viimeaikoina tullut hankittua langat (ja kuteet :))

28. Teetkö muita käsitöitä neulomisen lisäksi? Mitä, ja opitko ne ennen vai jälkeen neulomisen?

Virkkaan aktiivisesti ja askartelen satunnaisesti. Askartelu on ollut kuvioissa pidempään, mutta nykyisin lähinnä joulukorttitasoa :)

29. Onko sinulla mitään vinkkejä tai asioita jotka olet oppinut neulomisesta?

Olen itse suhteellisen haastavassa työssä ja välillä kokenut vaikeaksi rentoutua työpäivän jälkeen. Neulominen on ihan paras tapa nollata aivot :)

30. Mikä on Ravelry-nimesi? Jos et ole Ravelryssä, miksi?

Olen, mutta olen kirjautunut sinne vissiin kaksi kertaa. Ehkä pitäisi aktivoitua? Nimeni on suvimaaret :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti